Uutiset / news 2011


 

   

10.12 Pohjoismaiden voittajanäyttely Tukholma, Andreas Schemel (17)

Näyttelyvuosi laitettiin hienoon pakettiin. Rellu oli ROP, sai NORD V-11 tittelin, sertin ja ensimmäisen CACIBIn, se oli ilmoitettu nuorten luokkaan. Velipoika Ransu ilmoitettiin junioriluokkaan ja se olikin oikea ratkaisu, sillä urosten voittaja oli valio ja Ransu PU-2, serti ja NORD JV-titteli!

4.12. Voittajanäyttely , Cathy Delmar (IRL)
Juniorivoittaja -11 G. Academy Award.


Marraskuun lopun tapahtumia

Iloisia agilitytuloksia on kuulunut molempina viikonloppuina. Riesalla ja Mimmillä on tulokset kasassa ensi vuoden arvokoitoksiin. Etta ja Tiina nähdään ainakin SM-kisoissa.

Sanni (kuvassa) ja Satu olivat viikonlopun iloiset luokanvaihtajat - tervemenoa kakkosiin!

Näyttelypuolella on ollut hiljaisempaa, Helmi G. Academy Award kävi toisen mummonsa kanssa pokkaamassa 12.11. Ulkomuototuomareiden näyttelyssä rodun parhaan pennun pytyn.
Jyväskylän KV näyttelyssä esiintyivät Raija G. Lace Cap ja Mimosa G. Lady of The Site Hut. Raija ylsi avoimen luokan voittoon toisena päivänä, sen parempaan ei tytöt tällä kertaa yltäneet.


5-6.11. Tarto 2 x KV

Sisarukset "Äly ja Valo", eli Rane (G. Axel Jump) ja Isa (G. Death Spiral) käväisivät nappaamassa CACIBit molemmista näyttelyistä. Lauantaina Rane oli ROP (Sonia Pagani, Italia) ja Isa juniorinartun jälkeen PN-2. Sunnuntaina Rane VSP (Liselotte Johanson, Ruotsi) ja Isa taas PN-2. Molemmista tuli myös EE CH.

Agiliitäjät keräsivät sertejä; Chili ja Irene toinen agiserti sekä Riesa ja Mimmi hyppyserti.

Onnittelut upeille suorituksille!


23.10. Lohja Pentunäyttely, Elena Ruskovaara

Helmi G. Academy Award oli ainokainen ilmoitettu, sai KP:n ja oli
ROP-pentu. Isoon kehään emme ehtineet jäämään, sillä syntymäkodissa Koivukylässä oli oscareiden pentuetapaaminen.
Koko perhe oli koolla, myös iskä Kille kävi piipahtamassa.
Kiitos kaikille mukana olosta ja erityisesti Sarille pitojen pystyyn laittamisesta!
Helmin arvostelu: "Erinomainen tyyppi. Kohtuulliset kulmaukset. Jo nyt vahva karva. Seistessä hyvä ylälinja. Erinomainen ilme. Oikeat pään mittasuhteet ja varma-asentoiset korvat. Hyvät raajat ja käpälät. Hyväasentoinen häntä. Huolimattomat etuliikkeet. Hyvä askelpituus sivulta katsottuna. Liikkuessa selkä antaa vielä jonkin verran periksi. Hyvä maltillinen käytös."

22.10. Porvoo
Monni ja Pyre olivat tokoilemassa, AVO-1 tulos ja 165 pistettä. Onnittelut!


16.10. Agilitykisat Jyväskylässä

Satu ja Sanni (G. Glamour Doll) starttasivat toisiin kisoihinsa ja tuloksena nollavoitot agility- ja hyppisradoilta. Tämä tietää myös kahta LUVAA!

Onnittelut hienoista suorituksista!


24.9. Manu G. Globalizer on suorittanut hyväksytysti Pelastuskoirien jälkikokeen peruspäiväosuuden Vihdissä. Keväällä Manu suoritti hakukokeen taidontarkistuksen.

Hienoa Manu ja Maria!

 


17.9. ratkottiin agilityn piirimestaruudet

Etta ja Tiina voittivat joukkuekultaa BAT:in riveissä ja Chili ja Irene pronssia ATD:n joukkueessa.

Yksilökisoissa lisäksi Mimmille ja Riesalle
tupla- ja voittonollat mineissä.

 

 

Kuvat lähetti Jantsu - kiitos!


11.9. Tallinna Viimsi, Maija Mäkinen

Etta G. Vanilla Sky pääsi kokeilemaan kisaamista veteraaniluokassa Viimsin
kansallisessa näyttelyssä. Hyvinhän siellä kävi, Etta oli myös ROP ja ROP VET ja
sai veteraanisertin. Koska oli ainoa borderi kehässä!

Liettuasta saatu veteraaniserti innoitti kokeilemaan Viroa ja kyllä varmaan mennään
uudelleenkin.

Isoon kehään ei uskallettu jäädä, sillä Tallinnan maraton sekoitti kaupungin liikenteen
pahanpäiväisesti ja oli lähdettävä hyvissä ajoin kohti satamaa, koska koko keskusta oli
suljettu liikenteeltä.


3.9. KR näyttely Vantaa, Tino Pehar, Kroatia (17)
Rane G. Axel Jump PU-2

3.9. Terrieri erikoisnäyttely Hollanti, Enrique Mate Duran (ES)
Polkka ROP VET, Mimosa AVO-3 ERI

1.9. Euroopan Voittaja Hollanti, Gitty Schwab (LU)
Euroopan Veteraani Voittaja 2011
Polkka G. Polkagris

Mukana myös Mimosa G. Lady of The Site Hut, jonka karva-arpajaiset
osuivat pieleen! Mimosa esitettiin pitkässä karvassa, mutta tuomarille
olisi riittänyt aluspaita Polkan malliin.

 

Luumu on keksinyt uuden harrastuksen: tammenterhojen metsästys.
Katso video tästä.

 

 

Kuva: Suomen Kennelliitto

 

26-28.8. Ehti tapahtua vaikka mitä!

Itse heiluin lauantaina TerriErissä ja sunnuntaina Kaivarissa SKKY:n Pääerikoisnäyttelyssä, joista tarkemmin hörökorvien osalta Enkkusivulla

TerriErissä oli mukana Onni G. Dark Hunter ja Topi G. Ashman, molemmat elämänsä toisessa virallisessa näyttelyssä. Onni sijoittui Paras uros -kilpailussa neljänneksi, johon Topi ei päässyt kisaamaan koska ei saanut SA:ta. Tuomarina Pauliina Sjöholm.

Sisarukset Äly ja Valo matkasivat Luumäelle Paavo Mattilan kehään ja palasivat Suomen Muotovalioina! Hyvä Rane G. Axel Jump ja Isa G. Death Spiral!

Bordereiden Agilitymestaruudet kisattiin tänä vuonna Ahvenanmaan kisojen yhteydessä. Kolmoisvoitto kotiin, Tiina ja äiti Etta kultaa, Tiina ja poika Brando hopeaa ja Erja ja tytär Tabe pronssia! Lisäksi virallisemmassa osuudessa Ettalle kaksi nollaa ja Brandolle tuplanolla! Mestis kisattiin kolmosluokan kisaradoilla.

Onnittelut kaikille hienoista suorituksista; Sanna ja Tuula, Tiina, Erja, Maria ja Jantsu sekä taitavat G-borderit!

 

"Poika" on menossa saunaan iloisten ohjaajien ja väsyneiden koirien kanssa!


20-21.8. Monnin monitoimiviikonloppu

Monni (G. Gibson Les Paul) tokoili Pyren kanssa lauantaina Borderien avoimen luokan mestariksi, tuloksella AVO2 159 pistettä.

Seuraavana päivänä laji vaihtui ja Monni starttasi Teemun kanssa ensimmäisiin virallisiin kisoihin. Kaksi rataa ja kaksi nousunollaa! Toisen radan vielä voittivat! Monni kilpailee medi-luokassa.

Monni on elävä esimerkki siitä millainen monitoimikoira borderi on parhaimmillaan; emännän kanssa tokoillaan ja isännän kanssa juostaan agilityä. Kiitos kuvista ja vielä tuhannesti onnitteluja koko porukalle!

Monnin tytär Mimosa (G. Lady of The Site Hut) pyörähti Heinolan näyttelyssä, AVK4 ERI.


13.8. Turun Elonäyttely, Johan Juslin (19)

Topi G. Ashman esiintyi ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään ja aloittikin komeasti! Topi voitti urokset, sai sertin ja oli VSP.
Arvostelu: "Sopivan kokoinen uros, jolla hyvä pituus rungossa. Hyvä pään profiili, hyvä raajaluusto. Häntä hyvänä jatkeena ylälinjalle,
liikkuu jouhevasti."
Mimosa G. Lady of The Site Hut sijoittui hienosti narttujen kolmanneksi!


Kuva: N Sihvonen

 

5-7.8. kesäretki Liettuan Baltian Voittajanäyttelyyn

Kylpyläkaupunki Druskininkai oli miellyttävä tuttavuus. Kaunis, siisti, hyvä ruoka ja vielä halpakin - voiko muuta vielä toivoa! Sää suosi liiankin kuumalla ilmalla, onneksi lentokentällä pidetyllä aukealla tuuli vilvoittavasti - edes hieman. Kotiintuomisina mukavia tuloksia. Näyttelyyn oli ilmoitettu 11 borderia, joista kolme ei ollut suomalaissyntyistä. Kaikki tittelit tulivat Suomeen, Stinalle BaltW, Tåpelle BaltVW ja matkakaveri Pojulle (Roziedor Thunderstorm) BaltW.

Kaikilla retkillä sattuu ja tapahtuu, mutta Stiina sai lauantaina kaksi hienoa titteliä; Baltic Winner ja isoäiti! My pyöräytti hoitopaikassaan yhden uros- ja neljä narttupentua. Saddlebag kotisivut täällä. Synnytys sujui onneksi ongelmitta.

Vieressä Etta perjantain näyttelyn BIS-veteraanikehän kunniakierroksella.

 
Rane Terrierissä. Isan hampaat katsottiin tarkkaan. Kelpaa näytellä!

  pe Inttinäyttely la Baltic Winner su Baltic Terrier tittelit
Tåpe G. Skattkammare VET 2 VET 1 ROP VET VET 1 ROP VET 2 x VET sert Baltian Veteraani Voittaja -11
Etta G. Vanilla Sky VET 1 ROP VET VET 2 VET 2 1 x VET sert  
Isa G. Death Spiral VAL 2 VAL 2 VAL 2 3 x VAsert  
Stiina G. Globeflower VAL 1 VAL 1 VAL 1 / ROP 3 x sert 2 x CACIB LT CH Baltian Voittaja -11
Rane G. Axel Jump AVO 1 AVO 1 AVO 1 3 x sert 2 x RES CACIB  

Baltian Voittajien ROP-kehä: tuomari Julija Aiditienne. Poju (ROP), Stiina, Tåpe

Erikoinen tilanne Terrierinäyttelyssä; vierekkäisissä kehissä arvostellaan pelkkiä Grindstones-terriereitä! Erkkarissa kaksi kehää ja tietenkin kaikista roduista borderit ja enkut samaan aikaan!

Borderiveteraaneissa Andras Korozsin pöydällä Tåpe ja vuoroaan odottaa Etta. Toisella pöydällä enkkujunnu Ransu puolalaisen Dorota Witkowskan syynissä.

Ryhmäkehissä ei sijoituksia, mutta Poju poimittiin lauantaina ryhmässä n. seitsemän joukkoon, samoin kuin Stiina sunnuntana.

Enkkurekkujen tuloksista omalla sivullaan.

Kiitos kaikille rattoisasta matkaseurasta ja ahkeroinnista kehissä! Vaikka parikilpailuihin ilmoittautumiset olin (kerrankin järkevänä) jättänyt väliin, kiirettä tuppasi silti pitämään. Näyttelypaikka oli oikein kelvollinen. Kun pääsi sääntöjen ja kehän kulun jujusta kiinni, kaikki sujui oikein mallikkaasti.

6.8. Borderterrierien Erikoisnäyttely Tuomarinkartano

Hans Lehtinen/nartut: VET ERI-2 SA G. Polkagris, AVO EH G. Lady of The Site Hut
Kimmo Mustonen/baby narttupennut: 3. KP G. Academy Award


31.7. Janakkala

Sanna ja Touko (G. Glenmore) ylsivät huimaan tulospäivään: tuplanolla,
toisella radalla neljäs ja toisella voitto, mikä merkitsee Toukolle Agilityvalion titteliä!
Onnittelut molemmille!


17.7. Onnittelut pitsipennuille!

Pitsipennut täyttävät tänään 3 vuotta. Noa viettää synttäreitään veneillen Airistolla.


7.7. Kesäpoika Taavi 15 v Olympiapentueesta

G. Jumpig Carl nimettiin Atlantassa pituuskultaa hypänneen Carl Lewisin mukaan.

Taavi on elämänsä aikana kerran joutunut leikkaukseen vierasesineen vuoksi. Televisiossa se esiintyi eläinsairaalan potilaana, kun kyy oli päässyt iskemään. Muutoin elämä on sujunut terveenä kuin olympiaurheilijalla konsanaan rakastavan kotiväen ilona.

Kiitos kotiväelle kuvan lähettämisestä ja mukavista vanhan herran kuulumisista.

Synttärionnittelut myös muille Olympiapentueen harmaahapsille!


Karjaa 3.7. Otto Krcal, Itävalta (34)
Rane G. Axel Jump PU-3 VASERT (kuva oik)
Isa G. Death Spiral PN-2 VASERT (kuva alh)
Luumu G. No War ERI SA VAK-2
Tåpe G. Skattkammare ERI SA VAK-3
ROP kasvis + KP
Juva 3.7. Raija G. Lace Cap PN-3 + VASERT


19.6. Nastola, Agilityn SM-kilpailut

Chili ja Irene saavuttivat hienon sijan 11, onnittelut!

 

 

 

kuva: Erja Suni-Räsänen


18.6. Riihimäki KR Alex Krasilnikoff
Polkka G. Polkagris VSP & ROP VET
Raija G. Lace Cap PN-3, SERT
Luumu G. No War VEK-2

 

 

 

Raija poseeraa sertipytyn (toinen) kanssa ja Polkan esitti Sari menestyksekkästi!

Äitin Luumu raahattiin ensi kerran veteraaneihin. Tällä kertaa ei herunut edes SA:ta kadoksissa olevan vyötärön vuoksi... kiitos handleri-Jussille hyvästä yrityksestä!

 


G. HomeGrown Jami lähetti kesäterveisiä pitkästä aikaa! Ikää on kertynyt 11 vuotta, mutta ukkeli porskuttaa terveenä ja iloisena.
Isa taas ihastui viime vuonna Jeruzalemin viiniseutuihin Sloveniassa niin, että päätti viedä hussenkin maistelemaan seudun viinejä. Ja näyttää maistuvan! Samalla lomaretkellä kävivät Itävallan puolella näyttelyssä, josta tuliaisina kaksi CACIBia!

11.6. Nuori Border Päivä Erica Winberg, Kennel Sweeping, Ruotsi

Meikäläisiä oli paikalla vain yksi, Topi G. Ashman ensimmäisessä näyttelyssään. Topi tepasteli luokassaan toiseksi, mutta kp:tä tuomarilta ei herunut.

Tämän vuotiseen nuorten koirien katselmukseen ei iän puolesta osunut kuin yksi meikäläinen pentue, joka sekin sattui olemaan epäonninen esim. hampaiden suhteen. Lisäksi pentueen ainoa narttu lähti Norjaan.


4.6. Viron Voittaja, Anne Sume (EE)

Oma näyttelykauden avaus venähti näin pitkälle, reissuun jo teki oikein mieli! Ja hyvinhän meille kävikin:
Billie G. Billy Jean oli VSP, EEW-11, sert ja CACIB.

Seuraavana päivänä Terrierien Erkkarissa Billie sai EH:n. Ann Rode olisi halunnut enemmän karvaa. Oli täysin totta että Billie lähti matkaan aluspaitasillaan - aina karva ei vaan osu niinkuin suunnitellaan!

Kuvassa Billie huilaa, taustalla koko köörin ruusukkeet. Borderikaverina oli Luka Roziedor Thunderstruck joka viimeisteli näyttelyssä sekä Viron että Kansainvälisen muotovalion tittelit.

 


29.5. Salo
Riesa ja Mimmi agilityvoittoon! Riesalla myös kasassa SM-tulokset. Onnittelut!

Tuva uusi eilisen voittonsa Norjassa ja sai toisen sertin! Äipälle Tuurissa Hannele Jokisillalta EH.

28.5. Ruovesi RN, Pirjo Hjelm

VSP SERT -> FI MVA Vinka G. Honey Trap (kuva)
Onnittelut Iida ja Vinka!

Norjassa Vinkan tytär Tuva G. Ashcloud oli ensimmäisessä virallisessa nättelyssään ROP ja avasi sertitilinsä. Grattis Tova och Lisbet!

 


24.5. BATin iltakisat Ojangossa

Gizmo ja Tapsa agilityradan voittoon, Etta viides. Etta ja Tiina tekivät kaksi nollaa, Brando yhden ja yhden vitostuloksen. Koirakoita oli mukana nelisenkymmentä. Hienoja suorituksia, onneksi olkoon!


22.5. Mikkeli MAHin agilitykisat

Brando ja Tiina tekivät melkein triplanollat, yksi oli hieman yliaikainen! Joka tapauksessa lippu SM-kisoihin on plakkarissa. Äiti Etta varmisti sen jo edellisissä kisoissa, siispä nyt ilman paineita agilityradan saavutuksena hieno kolmas sija! Samalla radalla Heta G. Mist of Time ja Janne kiitivät voittoon! Onnittelut kaikille!

 

22.5. Aptus Show, Ann Ingram IRL

Polkka G. Polkagris PN-3, VSP-VET


15.5. Tabe nousi kakkosluokkaan!
Lähes lätkän MM-kullan veroinen suoritus! Erja ja Tabe ovat startanneet toista sataa kisaa ja nyt viimeinen luva tuli makealla voitolla Tamperella. Ensimmäinen kisa kakkosluokassa sujui myös mallikkaasti; nolla ja sijoitus neljäs, luva jäi tällä kertaa saamatta. Tiedossa on ollut, että kyllä Tabe osaa, mutta ne kontaktit... viimeiseen silaukseen tarvittiin pari pikku juttua ja sittenhän se kolahti kohdalleen. Hurjasti onnitteluja Erjalle, periksi et antanut!

14.5. Ettalle viimeinen SM-kisoihin oikeuttava tulos Varkaudessa
Agiradan tuplanollatulokset tulivat sijoituksilla 3. ja 5. Brandolle oikein triplanolla, mutta keskimmäinen pienellä yliajalla. Tiina juoksi taas ratoja ahkerasti ja hienoin tuloksin!

14.5. Rauma KR Peter Green USA (28)
G. Billie Jean
PN-2 ja vsert.
Kiitos taas NInnulle esittämisestä ja trimmaamisesta!
 


7.5. Tampere KV Jo Schepers, Hollanti
Polkka G. Polkagris ROP veteraani

7.5. Järvenpää Gizmo ja Tapsa minien hyppisradan voittoon ja H-serti!
Samalla radalla Etta ja Tiina nollatulokseen sijalla 5. Samoissa kisoissa Etta ylsi agilityradalla kolmannelle sijalle, niinikään nollatuloksella.

6.5. Ojanko Kuuno ja Ragni voittoon medi-1 -luokassa + luva.
Onnittelut kaikille!


Kuva: Jantsu

Kuva: es-r

25.4. Toukolle nolla Janakkalassa
Ranen täytyy vielä harjoitella lisää, ensimmäinen startti kolmosissa päätyi hyllylle.
Touko hyllytti kaksi kisaa, mutta tulostakin syntyi: kuudes 0-tuloksella!
Pääsiäiskeli oli Sannan pukeutumisesta päätellen kohdallaan Janakkalassa! Onnittelut!

24.4. Rane kolmosiin Janakkalassa
Nollavoitto tiesi luokanvaihtoa mini-kolmosiin, mikä helpottaa Sannan kisalogistiikkaa, kun molemmat pojat ovat samassa luokassa.


23.4. Lappeenranta KV Tanya Ahlman-Stockmari
Rane G. Axel Jump H

22.4. Lahti KV , Rajic Branislav Serbia
Rane G. Axel Jump PU-3, vasert
Isa G. Death Spiral VAK-4 ERI

17.4. Ranelle toinen sija ja LUVA Kirkkonummella
Vielä yksi ja kolmosluokka häämöttää!

10.4. Vaasa INT Rainer Vuorinen (28)

Billie G. Billy Jean NUK-1 SA PN2 SERT

Kiitos Ninnulle Billien siistimisestä ja näyttelyttämisestä! Iskä Poju oli myös mukana, varacacib vaihtuu CACIBksi, onnittelut!

Billie Vaasan jälkeen


9.4. Manu (G. Globalizer) suoritti viime yönä Pelastuskoiraliiton taidontarkistuskokeen, joka oikeuttaa toimimaan etsijäkoirana hälytysryhmässä seuraavat kaksi vuotta.

Ohjaajana toimii Maria Kekkonen.

Kuva: Markus Hakala

 

"Soppa" Plushcourt Pleasure
13.12.1996 - 14.3.2011

7.2. Luumu 8 v
Oikea koirankakku... ... siis ihanko vain mulle ... njami! Onnittelut myös muille sisaruksille!

23.1. Turku INT
G. Death Spiral PN-2 VACA, VASE
G. Billy Jean PN-3
G. Polkagris ERI VEK-2
G. Axel Jump ERI AVK-3
ROP Kasv + KP

29.1. Riesa G. Sea Surge saavutti agilityvalion arvon!

Onnittelut Mimmi ja Riesa!


Vuosi 2010 pähkinänkuoressa

Tittelit:
HeW-10 G. Polkagris
PMV-10 G. Globeflower
C.I.B. EEV-10 EE CH G. Volcanic Force
SL CH G. Death Spiral
FI AVA G. Mist of Time
LV CH G. Polkagris

 

 

Sijoitukset:
ROPx 6
VSP x 5
CACIB x 7
SERT x 9
ROP VET x 14
VSP VET x 4

C.I.B Havi, Eburacum Grindstones Grace
4 näyttelyä, 3 x ROP 1 x VSP
3 x CACIB
3 x HU sert

 

 

 

 

Hans ja Havi Budapestin retkellä.