Tåpen päiväkirja (G. Skattkammare)

OSA 3 - Joulu ja vähän muutakin 20.1.2003

Moro ja hyvää tätä vuotta! Kirjoittelenkin tässä 5 kk synttäripäivänäni!

Taas on niin paljon tapahtunut että mistähän sitä ehtisi alkaa tämän hössötyksen?!
No ainakin on mainittava, että Laszlon luona on pakolliset rokotukset hoidettu ja sen lisäksi multa leikattiin nielurisat! Väittivät, että kuorsaan ja korisen epänormaalin paljon ja kyllä se tohtorisetäkin oli sitä mieltä, että minussa on jotain epätavallisen suurta. Meinaan ne risat. Emäntää kyllä jännitti, mutta meikäläiselle se oli pikkujuttu. Lääkärillä kehottivat pitämään levossa ja rajoittamaan liikuntaa ja luiden syöntiä ja ties mitä jonkin aikaa. Pari tuntia leikkauksen jälkeen ainoa väsynyt oli emäntä, joka yritti sitkeästi hoivailla ja meikä koira sen kun porskutti. Luita ja tavallista ruokaakin alkoi kyllä tulla aika nopeasti kun mössödietin aikana erikoistuin pihalla käpyjen syöntiin. Tiesittekö muuten, että ne solmupäiset luut voivat olla aika hankalia. Meillä kun oli Melun kanssa pieni luun syönnin nopeuskilpailu, niin Melu vetäisi loput niin hanakasti, että meinasi jäädä solmu nieluun. Onneksi sai sen sitten yökättyä pihamaalle, mutta emäntä siirtyi Empun linjalle: ei solmuluita!

Joulukuun loppupuolella toivat sisään ihka oikean puun ja ripustelivat siihen sitten kaikenlaista. Siihenkään ei tietysti saanut koskea. Outoa väkeä. No minä kyllä tottelin heti kun oli 17 kertaa kielletty, mutta kai se on tunnustettava, että se yksi tonttu on kyllä päätön. Kun oli ihan pakko tutkia sitä vähän tarkemmin. No sen puun alle ilmestyi sitten myöhemmin paketteja ja meille kaikille koirillekin oli herkulliset luupaketit ja Ringolle ja mulle uusi yhteinen kori. Melu kun ei suostu missään koreissa nukkumaan, sillä pitää olla sohva tai sänky. Minusta koritkin on mukavia, varsinkin jos ne on takan edessä lämpimässä. Ehdoton suosikkipaikkani on kuitenkin sohvan selkänojalla. Siinä kun loikoilee ei taatusti jää kenenkään jalkoihin ja saa loistavan näköalan sekä pihalle että sisälle huushollin tapahtumiin. Muut koirat meillä eivät tätä ymmärrä, mutta äiti-koira Salsa harrastaa kuulemma samaa.

Uuden Vuoden alun vietin Pyhätunturilla. Heti matkan alussa keräsin oman fanclubini Helsingin rautatieasemalla. Hauskinta oli pariskunta Uudesta Seelannista, jotka jäivät omaa borderterrieriään ikävöidessään juttelemaan ja valokuvaamaan meikäläisten trioa oikein pidemmäksikin aikaa ja olivat siitä innostuneina sitten vierailleet pääkaupunki- seudulla muissakin borderperheissä, ainakin Haavistoilla ja Empulla. Junamatka meni tyylikkäästi, vain yhdet pissat menomatkalla ja nekin osuivat luetun iltalehden päälle. Tunturilla oli kivaa. Pakkanen paukkui ja vähän raketit ja meikätyttö oli täysin rento ja rauhallinen.
Kyllä kylmässäkin voi ulkoilla vaikka Ringo ja Melu ei sitä ymmärräkään. Meitsi sen kun vetäisi villapaidan päälle ja ei kun menoksi. Täytyy kyllä myöntää että se emännän tekemä villapaita oli siellä ihan tarpeeseen, pakkasta oli pahimmillaan -36.

Näin alkuvuodesta olen muuten panostanut erityisesti ulkoiluun ja piha-alueiden vartiointiin. Kyllä se on kuulkaa hienoa kun Espoossakin piha-aidan toisella puolella ihmiset säpsähtävät kun meikäläinen lataa sarjatulihaukkunsa aidan toiselta puolelta. Varsinkin jos saan vielä Ringon ja Melun kaveriksi haukkumaan niin jo ohikulkijoilta hymy hyytyy! Valitettavasti tätä pääsee harrastamaan vain silloin kun joku isäntäväestä on kotona päästämässä pihalle. Vaikka me koirat emme kovin pitkiä aikoja joudukaan olemaan keskenämme meinaa minulla aina välillä tulla aika pitkäksi. Miten ihmeessä te muut kulutatte aikaanne? Antakaa hyviä vinkkejä miten estää tylsistyminen kun isot koirat vaan nukkuu eivätkä innostu vaikka kuinka kävisin niitä härnäilemässä. Itse olen erikoistunut päivisin tavaroiden uudelleen sijoitteluun ja viihde-elektroniikkaan. Yhtenä päivänä loikoilin ensin makuuhuoneessa (osaan edelleenkin avata sen portin) ja laitoin TV:n päälle. Kuvan laatu oli kyllä vähän huono vaikka yritinkin sitä säätää. Ei kun kaukosäädin hampaisiin ja olohuoneeseen. Avasin sitten sieltäkin telkkarin, ihan vaan että Ringo saisi katsella luonto-ohjelmia. Olivat ihmiset ihmeissään kun tulivat kotiin ja molemmat telkkarit auki ja makuuhuoneen säädin olohuoneen sohvalla. Tämän lisäksi kuljettelen myös vaatteita, sukkia, nenäliinoja, kuumemittareita ja milloin mitäkin. Ihan vain omaksi ilokseni ja ajankuluksi. Eivät nuo ole olleet edes vihaisia kun tykkään vain kanniskella tavaroita enkä revi tai pure niitä (toisin kuin jotkut kuulemma tekevät…)

OSA 2 - UUSIA JUTTUJA 08.11.2002

Terve taas kaverit!

Mä osaan sen!!!! Alkuviikosta pääsin ensimmäistä kertaa omin tassuin ponnistamalla olohuoneen sohvalle! Kyllä elämä on laiffii! Ajatelkaa nyt, voin ihan koska tahansa pompahtaa pureskelemaan Ringon tai Melun korvalehtiä, näykkimään häntiä tai nuoleskelemaan niiden suupieliä. Ainut mikä vähän nakertaa on se, että muu kotiväki, sekä kaksi- että nelijalkaiset tuntuvat olevan vähemmän innoissaan tästä saavutuksestani. En ymmärrä miksi.

Muutenkin olen kasvanut kovasti ja oppinut uusia asioista. Kun viimeksi kirjoittelin siitä EI-sanasta olin kyllä tosi tyhmä ja pentumainen. Ei se olekaan mikään ylimääräinen kannustus, vaan tarkoittaakin ilmeisesti että joku asia tai tekeminen ei ole sallittua. Vähän surullista kun pennun maailma rapisee, oli meinaan paljon mukavampaa kuvitella se asia pennun tavalla. Noh, jostain täytyy kai luopua muun kasvun ja hauskuuden kustannuksella.

Sohvalle hyppäämisen lisäksi mulla on muitakin uusia juttuja; isäntäväen makuuhuoneen ovessa on sellainen portti. Ja voitteko kuvitella: Ringo ja Melu ei osaa avata sitä! Mutta minäpä osaan. Se on oikeastaan ihan helppoa, sen kuin ottaa hampailla pinnasta kiinni ja vetää. Arvatkaapa olinko pollea tässä yhtenä yönä, kun ensin avasin sen portin ja sitten kävin vielä kutsumassa Ringon ja Melunkin sänkyyn nukkumaan. Emäntä tosin jotain murisi, taisi puhua unissaan.

Niin ja sitten ne kaikki ihanat nupit, napit, nappulat, tupsut ja hapsut mitä kotoa löytyy. Meillä ainakin on esim. hellan sokkelissa neljä sellaista kumituttia, jotka on ihan kertakaikkisen vastustamattomia. Siihen kun hellan alle heittäytyy ja muina koirina vähän oikoo kaulaansa, niin jo on saalis hampaissa pyöriteltävänä. Tai oikeastaan meidän hellassa niitä on enää kaksi... Ja matotkin vaihtoivat mokomat sellaisiin, mistä ei voi kaivella sitä räsykudosta esiin. Eikä pöydän rungossakaan ole enää niitä puisia ruuvin peitetulppia neljää, eikä tyynyjen kaikissa kulmissa tupsuja, eikä....
Mutta aina löytyy uusia haasteita, kun aktviivisesti vain etsii, katselee ja tutkii asuinympäristöään.
Ja ainahan sitä voi hätätilanteessa järsiä tai retuuttaa omia tavaroitaan, tosin pahvilaatikkosängystäni ei ole enää paljoakaan jäljellä.

Viime viikolla olin myös pari päivää Empulla hoidossa, isäntäväki oli jossain reissaamassa eikä huolineet mukaan. Tiesittekö muuten, että Empulla on sisävessa, toisin kuin kotona! Muuten reissu oli tosi mukava, mutta sen jälkeen on isäntäväki unohtanut, että minä olen kasvava pentu jonka pitää syödä paljon ja usein. Jostain syystä on ruokahetkeni vähentynyt kolmesta kahteen. Vai olisiko Emppu puhunut jotain pyöreydestä? Tarkoitti varmaankin emäntää, sillä meikätyttö kyllä kuluttaa kaiken. Niin paljon on kaikenlaista touhuttavaa päivän mittaan.

Ensi viikolla tapaan siskolikan ja velipojat rokotuksessa Lazlolla! Tosi kivaa nähdä ja vertailla kokemuksia ja vaihtaa vinkkejä. Josko muut olisi löytäneet jotain saalistuskohteita jotka on jääneet minulta vielä huomaamatta.

Tåpe

OSA 1 - KOTIINTULO 2.10.2002

3.10.2002

Tänään se sitten tapahtui. Ensin päivällä tuli yksi vieras ja sen jälkeen ei sitten siskolikkaa näkynytkään.
Illalla tuli pihalle toinen auto ja meikäläistä vietiin. Onneksi se oli sama auto, jolla kävimme koko pesue jo tiistaina ajelemassa jossain mitä Emppu kutsui eläinlääkäriksi. Ja se toinen ihminenkin oli tuttu, sen villapaidassa oli jo valmiiksi minunkin tuoksujani. Meikäläinen, ennen kaikkea rohkea ja peloton ei siitä sitten sen kummemmin viitsinyt stressiä ottaa. Sitäpaitsi nyt minua ei työnnetty enää häkkiin, vaan sain matkustaa etupenkillä sylissä. Oli aika mukava nukkumapaikka.
Perillä oudossa talossa oli kaksi aikuista koiraa. Yritin kohteliaasti (väittävät että sana innokas olisi oikeampi) esitellä itseäni ja tehdä tuttavuutta, mutta ei ne mäntit ymmärtäneet. Tönivät vain pois ja se Ringo-setä omi kaikki lelut jotka olivat kuulemma varta vasten minulle hankittu. Vääryys, mutta on kai se kestettävä. Yritin meinaan kyllä oikaista, mutta se vaan käytti isomman oikeutta ja komensi pois. Onneksi uudessa paikassakin oli sentään iso piha, mihin pääse aina kun vähänkin vinkasee (ja välillä muutenkin), joten sain sentään esitellä Empulla opitut hienot vessatavat heti kättelyssä. Eihän sitä nyt enää tällä iällä sohoteta mihin sattuu.
Kaiken kaikkiaan oli aika mukava ensimmäinen ilta, mutta yhtäkkiä kaikki ihmiset häipyivät johonkin ja isot koiratkin vetäytyivät nukkumaan. Voitteko kuvitella: minut jätettiin yksin kaltereiden taakse! Ei kyllä käy. Ei, vaikka kuinka yrittivät selittää jotain yöstä ja nukkumisesta ja isosta tilasta leikkikehässäni ja tutuista kaltereista ja omasta pedistä. Meikäläinen on jo iso koira, eikä missään pentulaatikossa viihdy. Ainakaan yksin. Joten huusin haisevan vastalauseeni. Ja huusin aika kovaa. Onneksi isäntä ymmärsi kerralla. Tuli viereeni pentulaatikkoon pitämään seuraa ja juttelemaan ja jo meikätytön olo helpottui. Yritti sitten myöhemmin hiippailla pois, luuli kai minun nukkuvan. Ei taida raukka tuntea käsitystä koiranunesta...Onneksi isäntä on oppivaista lajia (toisin kuin emäntä), tuli aina heti takaisin kun huusin.

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Tästä se sitten onkin lähtenyt rullaamaan. Nyt kun olen ollut täällä uudessa paikassa jo useita päiviä, alkavat vihdoin oppimaan minun tavoilleni. Ringo ja Melu antavat armeliaasti joskus nukkua lähellään, ruokaa tulee ja pihalle pääsee. Ovat kai vähän lääpällään meikäläiseen koko porukka. Olen kuulma fiksu ja suloinen ja älykäs ja ties mitä. Ainakin nukkuessani. Ja ne nukkumisasiatkin on nyt järjestyksessä. Muutaman kuuluvan protestin jälkeen pääsimme kompromissiin, jossa minä nukun öisin lattialla boxissani emännän vieressä. Kätevää ja hiljaista. Vielä kun saisin jotenkin isännän uskomaan, että oikeastaan minun kuuluisi olla sängyssä. Eikä päivisinkään tarvitsisi sinne kaltereiden taakse tunkea, vaikka olisinkin vähän aikaa ilman ihmisiä kotona. Meikäläinenkö muka jotain kiellettyä sillä aikaa teksisi tai järsisi? Ei tulisi mielenkään!

Perheeseeni kuuluu siis nykyään emäntä Tuula, isäntä Kari, apu-emäntä Anniina, pikku-isäntä Tuukka sekä aikuiset koirat Melu (joka on Iso-Mummoni) ja Ringo (äidin-äidin-äidin-äidin Isä). Ihan tuntuvat olevan mukavaa väkeä kaikki. Taloja on oikeastaan kaksi, koti täällä Espoon Lippajärvellä ja viikonloppuisin olemme Tammisaaressa. Molemmat paikat ovat muuten mukavia, mutta pihat ovat aidattuja. En ymmärrä miksi meidän koirien vapautta pitää aina olla rajoittamassa. Ja vielä niin pikkutarkasti. Eihän sille nyt mitään voi, jos ne mielenkiintoisimmat jutut vaan sattuvat aina olemaan aidan toisella puolella. Heti ollaan huutelemassa perään... Tosin täytyy myöntää, että aidan ulkopuolella voi olla aika vaarallista. Eilen kun olin jo toista kertaa sen typerän narun perässä aidan ulkopuolella, tapasin ihan oikean karhun! Se oli sitten iso ja kummallinen, täytyy myöntää että vähän pelotti. Emäntä yritti uskotella, että se on landseer-merkkinen koira. Ja pöh, meikä kyllä erottaa koiran ja karhun toisistaan. Eihän koirat ole musta-valkoisia ja paina toista tonnia, eihän? No sitä sitten ihmetellessäni pompin narussani ja hupsis! Toinen takatassu putosi maan sisään ja jäi jumiin johonkin mitä emäntä taas väitti sadevesikaivon aukoksi. Vähän teki kipeää, onneksi ei käynyt sen kummemmin.
Muuten olenkin viime aikoina yrittänyt vähentää päiväunia ja keskittyä tosi toimiin, eli leikkimiseen.
Ette arvaakaan miten paljon meillä on kaikkea mielenkiintoista, mitä voi purra, repiä, raastaa ja ravistaa.
Nimeni Tåpe tarkoittanee jotain erityisen hienoa, koska sitä nuo ihmiset huutelevat sitä innokkaammin, mitä vauhdikkaammin toteutan leikkejäni erityisesti sisätiloissa. Mutta mitähän se EI! tarkoittaa? Lisäävät sen aika usein vielä nimeni jatkoksi. Olisikohan se joku titteli tahi arvonimi?

Tässä näitä kuulumisia tältä erää, kirjoittelen taas kun muilta touhuiltani ehdin!
Tåpe