Crufts 2005

Kaksi vuotta sitten tein ensimmäisen näyttelyreissuni koiran kanssa Cruftsiin. Mukana oli silloin Riepu (G.MacLaren), joka sai qualifioinnin Amsterdamin Maailmanvoittajanäyttelystä. Matkakertomus siitä reissusta löytyy Borderista 2/2003. Saman vuoden Voittajanäyttelyssä Tåpe (G. Skattkammare) sai sekä Voittaja- että Juniorivoittaja -tittelit. Näyttelyn jälkeen olimme Messarissa kahvilla, kun äkkäsin - Tåpehan pääsee nyt Cruftsiin! Siinä paikassa teimme päätöksen, että sinnehän on lähdettävä. Reissu on aina paikallaan, kun siihen on tarpeeksi hyvä syy!

Koska yksin ei ole kiva olla matkassa, Allu (G. Home-Brew) päätettiin ottaa mukaan. Se pääsisi KV-muotovaliona mukaan vaikka joka vuosi. Tämä tarkoitti myös sitä, että koska Sanna lähtee mukaan, allekirjoittaneen ei tarvitsisi mennä kehään ollenkaan. Sanna on esittänyt usein Tåpea ja heillä synkkaa hyvin, onhan Tåpe ollut Sannalla myös hoidossa. Suunnittelin, että voisin keskittyä koiriin ja nautiskella näyttelystä... Huoltojoukkoihin liittyi myös itseoikeutetusti Tåpen omistaja Tuula sekä Jantsu, jota tarvitaan näyttelypaikoilla pitämässä yllä järjestystä ja kirjaamassa tuloksia.

Viime vuoden Voittajanäyttelyssä tittelit rohmunneillla Hannan ja Innan Putilla (H. Better By Far) ja Tuiskulla (H. New Release) oli myös osallistumislupa. Varasimme majoituksen samasta hotellista, mutta matkustimme eri lennoilla, sillä yhteen koneeseen pääsee vain rajoitettu määrä koiria.

Kun nämä neljä koiraa matkustivat kahden nipuissa samalla reitillä ja saman yhtiön kuljettamana, saimme mielenkiintoista vertailuaineistoa kuljetusmaksuista. Ne eivät nimittäin perustu yhtään mihinkään. Menomatkan rahti oli kaikille sama, mutta "Euroopan kallein pissimaksu" vaihteli. Tätä pissimaksua kerää Englannin Pet Travel-systeemi. Se maksetaan ennen kuin koirat saa ulos Animal Centeristä Heathrowin lentokentällä. Hinnaston mukaan se on 78 puntaa/koira. Me maksoimme kahdesta koirasta yhteensä 35 puntaa ja Pietiläiset samasta määrästä 75 puntaa. Paluussa matkatavaran lisämaksu oli kahdelta koiralta (11+12 kg laatikkoineen) 202 puntaa. Lisäksi lätkäistiin joku käsittelymaksu 155 dollaria per koira päälle! Siinä vaiheessa jo nikottelimme pahasti ja aloin yrittämään, että eikös edes Cruftsin ROP-koira voisi saada jotakin alennusta. Hetken miettimisen jälkeen lentokentän täti vetäisi laskusta viivan käsittelymaksun yli ja maksettavaksi jäi pelkkä kuljetus. Pietiläisiltä ei oltu yritetty periä punnan puntaa edes kuljetuksesta...

Birminghamin N.E.Cissä oli torstaina kehissä terrierit ja ajavat koirat. Borderikehä oli sama kuin edellisinä vuosina ja tähtäsimme ovelle heti seitsemäksi, jolloin koirat pääsevät sisään. Olimme kehän laidalla kymmentä yli ja saimme viimeiset eturivin paikat. Arthur Cuthbertsonille (Ashbrae) oli ilmoitettu 237 borderia, joista n. sata oli uroksia. Muita ulkomaan koiria oli uskaltautunut mukaan vain uros Sub Terram Sevärt (ei sijoittunut) ja narttu Borderhouse One Of A Kind Ruotsista (VHC=PN-5).

Borderit oli sen päivän roduista määrältään suurin arvosteltava rotu. Beagleja oli seuraavaksi eniten, 217 koiraa. Suuren määrän vuoksi meillä oli ns. "early start", aikainen aloitus jo puoli yhdeksältä. Tuomari kävikin täsmällisesti tuumasta toimeen, käsitteli koiria ystävällisesti, spännäsi useaan kertaan - sekä nostaen pöydältä alas, että napaten lattialta ylös - ja liikutti paljon.
Allu ja Putti oli ilmoitettu avoimeen luokaan, joka olikin kataloogin kovin joukkio: 21 urosta, joista peräti yhdeksän valiota ja monen sertin koiria. Tuomari vähensi joukkiota ja molemmat selvisivät jatkoon. Vielä yhdet liikuttamiset ja vihdoinkin hän vinkkasi Innan ja Putin podiumille. Vautsivau, huudettiin! Toiseksi jäi CH Otterkin Blue Bayou Conundrum, jolla on plakkarissa peräti 10 sertiä. Kolmas oli CH Gameway Kiwi (5 sertiä) ja neljäs meidän Allu! Jihuu, mikä alku!

Paras uros-luokkaan kutsutaan kaikki urosluokkien voittajat pennusta vaariin. Suomalaiskatsomolle jo alkoi olla aika selvää, kuka on joukon paras. Tietäen kuitenkin englantilaisen kennelpolitiikan kiemurat, ei voitu vielä olla ihan varmoja kuinka kävisi. Mutta niin tapahtui, että paras voitti! Putin pitkä ja vetävä askel liikkeessä on aivan toiselta planeetalta verrattuna paikallisiin rotuveljiin. Putti ei ollut pienimpiä uroksia kehässä ja tuomari kaappasi vielä ROP-valokuvien ottamisen jälkeen Putin kämmeniinsä ja spännäsi sanoen: tässä kaikille spekuloitsijoille, tämän koiran voi kyllä spännätä!

Uroskehän jännittämisen jälkeen oli tyhjä olo. Jotenkin tuntui, että nyt ulkomaille on annettu kaikki mitä kehdataan antaa. Tämä oli Cuthbertsonilta rohkea veto, vaikka ennen kehän alkua saimmekin vihiä, että hän ei ehkä kunnioittaisikaan niin paljoa perienglantilaisia tapoja vaan on avarakatseisempi ja voisi antaa ulkomaalaisen voittaa, jos se on sen ansainnut. Putin kohdalla kävi juuri niin, eikä pahempia mutinoita kuulunut. Onhan sen isäkin englantilainen ja sen omistajat saivat osansa hehkutuksista.

Tunnustettava on, että ensimmäisiä narttuluokkia emme juurikaan jaksaneet seurata. Tuijotimme vain. Odotimme avointa luokkaa. Siihen oli ilmoitettu 18 koiraa, joista jokunen oli jäänyt tulematta paikalle. Kun luokka oli kehässä, ensi silmäyksellä katsottuna tilanne oli kannaltamme lupaava. Sijoitus saattaisi olla mahdollinen laadun puolesta, jos politiikka sallisi. Taas samaa piinaavaa kolmiota ja edestakaisin ja ympyrää. Tuomari vähensi koiria. Tuisku ja Hanna olivat jatkossa.

Voi itku, Tåpelle ei näytetty mitään. Sanna ja Tåpe lähtivät pettyneinä poistumaan kehästä. Kehäsihteeri juoksi heidän peräänsä - takaisin, te jäätte kehään! Voi hurja, he olivatkin jatkossa! Ja taas sama rumba alusta - ympyrää ja edestakaisin. Sanna kokosi itsensä nopeasti ja sai Tåpen tsempattua mukaansa. Se nosti päänsä pystyyn, löi vitosvaihteen pesään ja kulki juuri niin diivana kuin narttukoira voi kehässä kulkea "katsokaa kaikki minua" -tyylillä. Voi hyvänen aika, tuomari kutsui heidät keskelle - Tåpe voitti luokan! Hrrr, vieläkin kylmät väreet kulkevat pitkin selkää, muutaman minuutin sisällä tuonnekuohu laidasta toiseen. Toinen oli Chesterton Broken Promise, kolmas CH Clipstone Red Cent ja neljäs Tuisku ja Hanna.

Ennen Paras narttu -kehää oli vielä muutaman koiran Good Citizen luokka ja sillä välin meillä oli aikaa yrittää ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Luimme äkkiä kataloogia, millaiset nartut voittivatkaan muita luokkia. Pahus, kukaan ei oikein muistanut millaisia ne olivat olleet, mutta kun alkoivat kerääntyä kehään, alkoi kurkkua kuristaa. Ainakin minusta Tåpe olisi ehdottomasti paras, mutta sitähän ei minulta siinä vaiheessa kysytty. Voisiko tuomari tehdä sen taas... ja totisesti hän sen teki! Sitten jo minäkin kiljuin enkä enää yrittänyt esittää kunnioitettavaa rouvakasvattajaa...

Roppikehä olisi jäsentenvälinen! Ei tämmöistä tapahdu. Untako katselin?
Jälkeenpäin muistelen, että kannustusaplodit olivat vaimeahkot kun Putti ja Tåpe kiersivät kehää.

Tuomari ojensi voittoruusukkeen Tåpelle. Nyt tunteita ei enää pidätellyt kukaan eikä mikään. Kehän laidalla oli varmasti ilon ja pettymyksen lisäksi hämmästystä ja kummastusta. Englantilaista marssijärjestystä oli sohaistu pahasti. Kunnioituksemme tuomaria kohtaan oli suuri. Hänen täytyi olla todella rohkea, että uskalsi tehdä näin radikaalin päätöksen.

Aikuisten oikeasti, siinä vaiheessa oli ihan sama kumpi voittaa. Historiaa oli jo tehty - molemmat sertit lähtevät ulkomaille ja Suomeen. Ja vähän Ruotsiinkin. Ruotsalainen borderiväki nimittäin otti heti onnittelujen jälkeen oman osuutensa voitosta. Onhan Tåpen isä ruotsalainen, vaikka asuu nykyään Sveitsissä.

Kun rotukehä päättyi, kello oli viisi ja ryhmäkehä alkaisi kuudelta. Tåpelle pikahuolto ja pissatus ja lähdimme Sannan kanssa porhaltamaan kohti isoa kehää. Sinne on varmasti ainakin kilometri neljän valtavan hallin läpi. Kun tulimme kokooma-alueelle, huomasimme että kaikilla on roppiruusukkeet rintapielessään. Meidän oli tungettu reppuun ja jätetty Allun vahdittavaksi… Tuulalle soitto, joka lähti kipittämään takaisin noutamaan kallisarvoista ruusuketta. Sillä välin kaikille kilpailijoille selitettiin fläppitaulun avulla miten kuviot isossa kehässä tehdään. Esiarvostelua ei ole, vaan norjalainen Geir Flyckt-Pedersen tutki kaikki koirat kehässä. Cruftsin ryhmätuomarit tekevät vain ryhmät, eivätkä tee rotuja samana päivänä. Nuotin pitää olla kohdallaan, sillä päivän ryhmäkehät tulevat illalla BBC-2:n televisioimana.

Tuula sai tuotua ruusukkeen hiki otsalla juuri viimeisellä minuutilla. Sanna ja Tåpe astuivat tyylikkäästi kehään, suuri katsomo antoi arvokkaat aplodit. Kehän arvostelu kesti yli puoli tuntia ja pikkurekku Tåpe Toopelainen jaksoi seistä ja liikkua pitkän päivän päälle mallikelpoisesti. Vaikka kehä on suuri, maton vihreä väri ei syö pikkurekkua olemattomiin vaan se tuli esille ihmeen hyvin. Näyttävyyssyistä itse olisin lähettänyt Putin isoon kehään, mutta onneksi en ollut tuomarina sinä päivänä. Kiva oli katsella omaakin kasvattia kehässä...

Tällä kertaa ei tullut edes RYP-8 sijoitusta, vaan saimme lähteä heti kotia kohti.

Hotellille saavuttuamme tietysti aloimme kehua hotellisedälle suurta menestystämme. Hän hoksasi tarjota, että voi nauhoittaa meille BBC:n lähetyksen! Varokaa vaan, se nauha tulee pyörimään meillä aina kun tulette kylään... Järjestimme hotellin lobbyssä kuvaussession muistojen kansioon ja seuraavana päivänä hotellisetä antoi valmiiksi kirjoitetun kirjekuoren ja pyysi lähettämään siinä valokuvia sekä koirista että ruusukkeista! Saisi esitellä vierailleen, että Cruftsin roppikoira on asunut meillä!

Tämän lehden painoaikataulu oli paluumme jälkeen tiukka ja Tane varmisti juuri ennen lähtöämme, tuleeko sitä Crufts-juttua. Heitin, että kyllä tulee jos voitetaan. Muussa tapauksessa saa odottaa kakkoslehteen. Lähtöaamuna herättyäni oloni oli mukava ja levollinen. Tuntui, että oli kiva lähteä reissuun. Otin asian puheeksi lentokentällä odotellessamme koneen lähtöä. Tuulalla oli ollut sama tunne ja totesimme yhdessä, että tästä tulee varmasti hyvä reissu. Niin siitä totisesti tulikin. Suorastaan ylihyvä.

Kiitos taas mukavasta matkaseurasta. Kiitos borderiväelle kymmenistä onnitteluviesteistä. Tästä ilosta riittää jakamista ihan kaikille.

Vie varmaan kauan, ennen kuin käsitän tapahtuneen ja osaksi siitä syystä lupasin kirjoittaa tämän raportin. Voisin sitten lukea lehdestä, liekö koko juttu edes totta.

Emppu

P.S. Kaikki tulokset löytyvät The Kennel Clubin sivuilta.
(Borderi 1/2005)